
Suomen edustusto Natossa hoitaa Suomen suhteita Natoon rauhankumppanuuden puitteissa. Se edustaa Suomea Naton Euroatlanttisen kumppanuusneuvoston (EAPC) kokouksissa ja hoitaa Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin liittyviä tehtäviä. Edustusto toimii myös linkkinä puolustushallinnon ja Naton välillä sotilaallisen yhteensopivuuden kehittämistyössä.
Kumppanuusohjelmaan (PfP) sisältyy laaja-alainen siviilisektorin yhteistyö, ja edustustolla on rooli joidenkin kumppanimaiden puolustussektorin reformien tukemisessa. Lisäksi Suomen edustusto Natossa osallistuu voimavara- ja materiaaliyhteistyöhön Naton kanssa.
Edustusto seuraa Naton toimintaa ja kehitystä Suomen kannalta keskeisissä kysymyksissä ja keskeisillä aloilla. Puolustusliiton sisäisen muutoksen ja kansainvälisen merkityksen arviointi on Suomen kannalta tärkeä edustuston hoitama tehtävä.
Edustuston tavoitteena on poliittisten päättäjien, sidosryhmien ja kansalaisten kannalta hyödyllisen ja merkityksellisen tiedon aktiivinen jakaminen Suomen ja Naton välisestä yhteistyöstä.