Pohjois-Atlantin Liitto (North Atlantic Treaty Organisation, NATO) perustettiin vuonna 1949. Se on kollektiivinen puolustusliitto, jonka tarkoituksena on turvata jäsenmaidensa vapaus ja turvallisuus poliittisin ja sotilaallisin keinoin Pohjois-Atlantin sopimukseen sekä YK:n peruskirjaan nojautuen.
Naton keskeisin tehtävä on määritelty Pohjois-Atlantin sopimuksen artikla 5:ssä, jossa jäsenmaat sitoutuvat siihen, että hyökkäys jotain jäsenmaata kohtaan, Euroopassa tai Pohjois-Amerikassa, tulkitaan hyökkäykseksi kaikkia jäsenmaita kohtaan. Naton pääuhka kylmän sodan aikana oli Neuvostoliitto, ja järjestön puolustussuunnittelun ensisijaisena lähtökohtana oli Euroopan alueen puolustaminen suurhyökkäyksen torjumiseksi.
Pohjois-Atlantin liiton perustajajäsenet ovat:
Nato on laajentunut perustamisensa jälkeen useita kertoja:
Naton tehtävät ovat kansainvälisen turvallisuuskehityksen seurauksena muuttuneet merkittävästi viimeisen vuosikymmenen aikana. Puolustusliitto käy edelleen läpi murrosta, jonka myötä se on muuttumassa kylmän sodan aikaisesta puhtaasti yhteisen puolustuksen järjestöstä yhä enemmän kriisinhallintaa toteuttavaksi organisaatioksi. Sotilaallisessa kriisinhallinnassa Nato joutuu mukauttamaan toimintansa uusiin uhkiin kuten terrorismiin, joukkotuhoaseiden leviämiseen, heikkoihin valtioihin ja ympäristökatastrofeihin.
Yhteisen puolustuksen velvoite ja yhteinen johtamis- ja suunnittelujärjestelmä muodostavat edelleen Naton ytimen, vaikka puolustustehtävän suhteellinen merkitys on nykyisessä maailmantilanteessa vähentynyt ja kriisinhallintatehtävä on korostunut. Natolla säilyy edelleen kyky jäsenmaidensa puolustamiseen myös siltä varalta, että kansainvälinen turvallisuuspoliittinen tilanne merkittävästi muuttuu. Naton yhteinen puolustussuunnittelu sekä komento- ja joukkorakenne on suunniteltu joustaviksi, jotta niiden avulla Naton toimintaa ja voimavaroja kyetään mukauttamaan vallitsevaan strategiseen tilannearvioon.
Nato toimii myös keskeisenä transatlanttisen turvallisuuspoliittisen dialogin foorumina.Yhteinen puolustus perustuu edelleen perussopimuksen artikla 5:n sisältämään keskinäiseen turvatakuuseen. Vuosikymmenten aikana yhteisen puolustusvalmiuden ylläpito on lisännyt vakautta ja yhteistyötä jäsenten välillä ja estänyt eurooppalaisten jäsenmaiden puolustuksen uudelleenkansallistamisen. Natossa on tällä hetkellä 26 eurooppalaista ja 2 pohjoisamerikkalaista jäsenmaata.
Naton pääsihteerinä on toiminut 1.8.2009 alkaen tanskalainen Anders Fogh Rasmussen. Naton Euroopan joukkojen komentaja, Supreme Allied Commander, Europe (SACEUR) on ollut kesästä 2009 lähtien amerikkalainen amiraali James Stavridis.
Naton neuvosto (North Atlantic Council, NAC) on järjestön tärkein päätöksentekoelin. Neuvosto koostuu jäsenmaiden pysyvistä edustajista ja se kokoontuu vähintään kerran viikossa. Neuvosto kokoontuu myös ulkoasiainministerien ja puolustusministerien kokoonpanossa virallisesti kerran ja epävirallisesti 1-2 kertaa vuodessa. Lisäksi neuvosto kokoontuu valtionpäämiesten kokoonpanossa (huippukokous), kun käsitellään laajakantoisia liittokunnan kehittämistä koskevia kysymyksiä.
Naton neuvoston päätöksillä on samat oikeusvaikutukset riippumatta siitä millä tasolla se kokoontuu. Neuvosto on liittokunnan ainoa toimielin, jonka toimivaltuudet tulevat suoraan Pohjois-Atlantin sopimuksesta. Neuvostolla on sopimuksen mukaan toimivalta muiden toimielinten asettamiseen. Neuvosto onkin perustanut lukuisia komiteoita ja suunnitteluryhmiä tukemaan työtään tai vastaamaan tietystä tehtäväalueesta.
Naton neuvosto on jäsenmaiden hallitusten konsultaatioelin kaikissa turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaan liittyvissä kysymyksissä. Neuvoston kokousten puheenjohtajana toimii Naton pääsihteeri tai hänen sijaisensa. Neuvostossa käsiteltävät asiat valmistellaan komiteoissa neuvoston pyynnöstä. Kukin kansallinen edustaja sekä pääsihteeri voivat lisäksi esittää asioita neuvoston käsittelyyn. Päätökset neuvostossa tehdään yksimielisesti. Pysyvät edustajat saavat ohjeet neuvostossa käsiteltäviä asioita varten kunkin jäsenmaan kansallisilta viranomaisilta ja raportoivat pääkaupunkiin neuvoston kokouksista. Neuvoston sihteeristönä toimii Naton kansainvälinen sihteeristö (International Staff, IS). Sihteeristön virkamiehet ovat jäsenmaista rekrytoituja asiantuntijoita. Heistä suuri osa on eurooppalaisia.
Naton päätöksenteolle on tunnusomaista jäsenmaiden välinen jatkuva ja monella tasolla tapahtuva epävirallinen asioiden valmistelu ja konsultaatio. Laaja-alainen konsultaatio on edellytys yksimielisyyteen perustuvan päätöksentekojärjestelmän toimivuudelle. Sen kautta jäsenmaat saavat ennakkotiedon toistensa näkemyksistä ja kantojen taustalla olevista perusteluista.
Naton sotilaallinen rakenne on poliittisen ohjauksen ja valvonnan alainen. Sotilaskomitea (Military Committee, MC) koostuu jäsenmaiden pysyvistä sotilasedustajista. Se kokoontuu kansallisten puolustusvoimien komentajien kokoonpanossa 2-3 kertaa vuodessa. Puolustusvoimien komentajat valitsevat sotilaskomitean puheenjohtajan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Sotilaskomitean työtä tukee kansainvälinen sotilasesikunta (International Military Staff, IMS). Sen henkilöstö on jäsenmaiden lähettämää ja pääosin eurooppalaisia.
Strategisella tasolla on yksi johtoporras, jolla on operatiivinen vastuu. Tämä Naton Euroopan joukkojen komentajan (Supreme Allied Commander Europe, SACEUR) johtama strateginen operaatioesikunta (Allied Command Operations, ACO) vastaa kaikista liittokunnan operaatioista. Hän vastaa sotilaallisesta suunnittelusta mukaan lukien liittokunnan kaikkien tehtävien (vakauden säilyttäminen, kriisinhallintatehtävät ja yhteinen puolustus) edellyttämän toimintakyvyn määrittäminen ja voimavarojen pyytäminen jäsenvaltioilta liittokunnan käyttöön. Naton komentaja tekee esityksiä järjestön poliittisille ja sotilaallisille toimielimille niistä sotilaallisista asioista, jotka saattavat vaikuttaa liittokunnan suorituskykyyn. Hänellä on suora yhteys kansallisten asevoimien komentajiin.
Toinen strategisen tason johtoporras on transformaatioesikunta (Allied Command Transformation, ACT). Se vastaa liittokunnan sotilaallisten kykyjen ja joukkojen yhteistoimintakyvyn kehittämisestä yhdessä operaatioesikunnan eli ACO:n kanssa. Kehittämiskohteita ovat koulutus, liittokunnan uudet voimavarat, doktriini ja uusien puolustusratkaisujen testaaminen.
Natolla on tällä hetkellä operatiivista toimintaa kuudessa eri kohteessa Balkanilla, Lähi-Idässä ja Afrikassa. Naton suurimmat operaatiot ovat Kosovon ja Afganistanin kriisinhallintaoperaatiot.
Suomalaisten ISAF-joukkojen ajoneuvoja
ISAF-operaatio (International Security Assistance Force) Afganistanissa on Naton tärkein ja vaativin kriisinhallintaoperaatio, joka on muodostunut järjestön roolin, tehtävien ja voimavarojen kehittämisen keskeiseksi moottoriksi. Nato otti ISAFin johtoonsa vuonna 2003, jonka jälkeen operaatio on laajentunut Kabulin alueelta koko maan kattavaksi operaatioksi ja joukkovahvuus kasvanut noin 10 000 sotilaasta 100 000 sotilaaseen. Operaatioon osallistuu 46 maata.
ISAFin tehtävänä on luoda turvallinen ja vakaa toimintaympäristö, jossa Afganistanin instituutiot voivat kehittyä ja laajentaa vaikutusvaltansa maanlaajuiseksi sekä samalla kehittää Afganistanin hallinnon kykyä vastata itse maan turvallisuudesta. I
Operaatiossa otettiin vuonna 2009 käyttöön vastakumouksellinen lähestymistapa, joka painottaa Afganistanin kansallisten turvallisuusjoukkojen kanssa toteutettavaa kumppanuutta (mm. operaatioiden suunnittelu, toteutus ja kouluttautuminen yhdessä). Lähestymistapaan liittyvät keskeisesti lisäjoukot, joita 36 maata on ilmoittanut lähettävänsä yhteensä 40 000. Lähestymistavan odotetaan tuottavan tulosta vuoden 2010 loppuun mennessä.
ISAF-operaatio on tuonut esiin turvallisuuden, kehityksen ja hyvän hallinnon yhteistyön tarpeen. Nato on omaksunut kokonaisvaltaisen, kansainvälisten toimijoiden yhteistyötä korostavan lähestymistavan kriisinhallintaan.
Vakaan ja turvallisen ympäristön keskeisimpänä esteenä ovat Afganistanin hallitusta vastustavat erityyppiset kapinallisryhmät (islamilaiset ääriainekset, huumerikolliset, alueelliset heimopäälliköt). Turvattomuuden ja epävakauden tunnetta maassa lisää kapinallisryhmien turvautuminen yhä suuremmassa määrin nk. epäsymmetrisiin taktiikoihin, kuten tienvarsipommeihin ja itsemurhaiskuihin.
Avain kansainvälisten joukkojen poistumiseen Afganistanista on vastuun siirto maan omille turvallisuusviranomaisille ja -joukoille (Afganistanin kansallinen armeija, ANA ja Afganistanin kansallinen poliisi, ANP). Turvallisuusvastuun siirto eli transitio edellyttää riittävän vahvoja, hyvin koulutettuja ja varustettuja joukkoja. Afganistanilaisjoukkojen kykyjen vahvistuessa ne voivat ottaa yhä suuremman itsenäisen vastuun maan turvallisuudesta. Tällä hetkellä Afganistanin armeijan joukot ovat mukana jo lähes 90 prosentissa ISAFin operaatioista.
Vastuun siirtoa tukemaan käynnistettiin loppuvuodesta 2009 ISAF-operaation alaisuuteen Naton koulutusmissio (NATO Training Mission Afghanistan, NTM-A), joka keskittyy Afganistanin turvallisuusviranomaisten rekrytointiin, koulutukseen ja varustamiseen. Koulutus on institutionaalista koulutusta Afganistanin maanpuolustuskorkeakoulussa, aselajikouluissa ja koulutuskeskuksissa. Koulutusmission suurin haaste on kouluttajapula (50 % kouluttajapaikoista täyttämättä).
ISAF-operaatiossa on noin 140 suomalaista sotilasta, joista pääosa toimii Pohjois-Afganistanissa. Sotilaiden määrää on tarkoitus nostaa siten, että se olisi vuoden 2011 alussa enintään 195 sotilasta.
Koulutuksen ohella taloudellinen tuki ja materiaaliavun toimittaminen Afganistanin armeijalle ja poliisille ovat korostuneet ISAF-operaation toiminnassa. Suomi on tarjonnut Afganistanille materiaaliapuna viestilaitteita ja kenttävoimakoneita.
Kuluvan vuoden haasteita ovat syyskuussa 2010 pidettävät parlamenttivaalit, joiden onnistumisella on vuoden 2009 presidentinvaalien jälkeen tärkeä merkitys Afganistanin vakaudelle ja demokratiakehityksen jatkumiselle.
Merirosvouden vastainen operaatio
Pohjois-Atlantin neuvosto hyväksyi 17.8.2009 Naton merirosvouden vastaisen operaation (Operation Ocean Shield) Afrikan sarven rannikolla ja Adeninlahdella.
Operaatio Ocean Shield vauhdissa 2010, kuva: Nato
Operaatio Ocean Shieldin myötä Nato ottaa kokonaisvaltaisemman lähestymistavan merirosvouteen. Operaatio Ocean Shield keskittyy edellisen operaation tapaan merirosvouden vastaisiin toimiin merellä, mutta mukana on uutena elementtinä alueellisen merirosvouden vastaisen kapasiteetin rakentaminen. Tavoitteena on tukea alueen valtioita, heidän pyynnöstään, kehittämään omaa kykyään taistella merirosvousta vastaan.
Operaatiota toteuttaa Naton pysyvä viisialuksinen laivasto-osasto (Standing NATO Maritime Group 2, SNMG2), johon kuuluu tällä hetkellä alukset Yhdistyneestä kuningaskunnasta, Italiasta, Kreikasta, Yhdysvalloista ja Turkista.
Naton pääsihteeri (2004-2009) Jaap de Hoop Scheffer johtamassa EAPC-kokousta. Kuva: Nato
Nato käynnisti rauhankumppanuusyhteistyön (Partnership for Peace, PfP) vuonna 1994. Se oli alun perin tarkoitettu yhteistyömuodoksi Naton jäsenyyttä hakeneiden entisten Varsovan liiton maiden kanssa, mutta yhteistyöhön saattoivat alusta alkaen osallistua myös sellaiset maat, jotka eivät hakeneet jäsenyyttä. PfP-toimintojen ohjaavana elimenä ja monenkeskisenä poliittisena konsultaatiofoorumina toimii vuonna 1997 perustettu Euroatlanttinen kumppanuusneuvosto (Euro-Atlantic Partnership Council, EAPC).
Nykyisistä rauhankumppanuusmaista Makedonia, Georgia ja Ukraina ovat ilmaisseet halunsa päästä liittokunnan jäseniksi. Makedonia jätti jäsenanomuksensa samanaikaisesti huhtikuussa 2009 Natoon liittyneiden Albanian ja Kroatian kanssa, mutta kahdenvälinen kiista Kreikan kanssa Makedonian virallisesta nimestä on toistaiseksi estänyt maan pääsyn jäseneksi. Bukarestin huippukokouksessa huhtikuussa 2008 päätettiin Makedonian (FYROM) jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta heti, kun nimikiista on ratkaistu. Siihen saakka Makedonia jatkaa ainoana maana Naton jäsenyysvalmennusohjelmassa (Membership Action Plan, MAP). Georgian ja Ukrainan osalta Bukarestin huippukokouksessa saavutettiin yhteisymmärrys siitä, että maat ovat tervetulleita liittokuntaan, mutta suhteiden tiivistämiselle ei asetettu määräaikaa. Länsi-Balkanin osalta tehtiin myös päätös tehostetun vuoropuhelun tarjoamisesta Bosnia-Hertsegovinalle ja Montenegrolle.
Naton rauhankumppanuustoiminnan painopiste on järjestön viimeisimmän laajentumisen jälkeen siirtynyt erityisesti Keski-Aasian ja Kaukasian maihin sekä Länsi-Balkanille. Rauhankumppanuustoiminnassa korostuukin jäsenyysvalmennuksen sijaan mm. hyvän hallinnon periaatteiden juurruttaminen kumppanivaltioiden puolustus- ja turvallisuussektoreille, niiden toiminnan oikeudellisen pohjan ja säätelyn vahvistaminen, puolustushallintojen demokraattisen kontrollin parantaminen sekä läpinäkyvien budjettiprosessien sisäänajo.
Länsieurooppalaisille kumppanimaille (Suomi, Ruotsi, Itävalta, Irlanti ja Sveitsi) rauhankumppanuus tarjoaa mahdollisuuden sotilaallisen yhteistoiminta- ja suorituskyvyn kehittämiseen sekä kriisinhallintaoperaatioihin ja vakautta lisäävään toimintaan osallistumiseen, esimerkiksi vanhojen asevarastojen hävittämiseen ja vähemmän kehittyneiden kumppanimaiden puolustussektorin reformien tukemiseen.
Euroatlanttisen kumppanuuneuvoston jäsenmäärä nousi 50:een Maltan palattua Naton rauhankumppanuuteen Bukarestin huippukokouksessa huhtikuussa 2008.
Venäjän kanssa tehtävän yhteistyön kehittäminen ja kumppanuuden vahvistaminen on edelleen eräs Naton ulkosuhteiden prioriteeteista. Nato-Venäjä -yhteistyön keskeisin foorumi on vuonna 2002 perustettu Nato-Venäjä -neuvosto. Se koostuu 29 tasaveroisesta jäsenestä. Neuvosto kokoontuu säännöllisesti eri kokoonpanoissa ja toimii konsensusperiaatteella. Naton ja Ukrainan välisen yhteistyön tiivistämiseksi luotiin vuonna 1997 erillinen foorumi, Nato-Ukraina -komissio.
Euroatlanttisen rauhankumppanuusohjelman rinnalla Nato pyrki tiivistämään suhteitaan Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän maiden kanssa. Yhteistyö vuonna 1994 perustetun Naton Välimeri-dialogin (Mediterranean Dialogue, MD) ja vuonna 2004 aloitetun Istanbulin yhteistyöaloite -ohjelman (Istanbul Cooperation Initiative, ICI) puitteissa on aktiivista.
Natolla on löyhempi institutionaalinen side kriisinhallintaoperaatioihin osallistuvien tai niitä tukevien nk. muiden globaalien kumppaneiden kuten Australian, Uuden-Seelannin, Japanin ja Etelä-Korean kanssa.
Nato on myös pyrkinyt tiivistämään suhteitaan muihin kansainvälisiin järjestöihin, etenkin Yhdistyneisiin kansakuntiin ja Euroopan unioniin.
Sivun alkuun
Naton sotilaallisen muutosprosessin eli "transformaation" tarkoitus on ylläpitää Naton merkitystä sotilaallisena liittokuntana ja rakentaa kykyä vastata nopeasti muuttuvan maailman haasteisiin. Huomio kohdistuu erityisesti eurooppalaisten Nato-maiden sotilaallisten voimavarojen ja yhteistoimintakyvyn kehittämiseen.
Kun kylmän sodan aikainen puolustussuunnittelu perustui tietyn uhkan torjumiseen, pyritään transformaatioprosessin kautta määrittämään uhkan aiheuttajasta riippumatta tulevaisuudessa tarvittavia suorituskykyjä eli joukkoja ja järjestelmiä.
Transformaatio on kokonaisvaltainen jatkuva prosessi, jolla ei ole ennalta määriteltyä tavoitetilaa. Siihen liittyvässä kehitystyössä huomioidaan erityisesti uuden teknologian tuomat mahdollisuudet ja uhkatekijät.
Prahan huippukokouksessa marraskuussa 2002 vahvistettuja Naton transformaation keskeisiä asiakokonaisuuksia ovat sotilaallisten voimavarojen kehittäminen, nopean toiminnan joukot, Naton yhteisen joukko- ja komentorakenteen uudistaminen, joukkotuhoaseiden vaikutukselta puolustautumista koskeva aloite sekä terrorismin torjuntaan ja ohjuspuolustukseen liittyvät yhteistyöhankkeet.
Transformaatiossa inhimilliset tekijät ovat paitsi tärkein voimavara, usein myös suurin hidaste, sillä kyse on ennen kaikkea toimintatapojen ja -kulttuurin perinpohjaisesta muutoksesta.
Naton sotilaallisessa muutoksessa otetaan jatkossa myös yhä suuremmassa määrin huomioon kriisinhallintaoperaatioissa tapahtuva sotilaiden ja siviilitoimijoiden yhteistyö.
Nopean toiminnan NRF-konseptilla (NATO Response Force) on keskeinen merkitys Naton sotilaallisen transformaation ”moottorina”. Sen kautta testataan transformaatioon liittyviä uusia konsepteja, menettelytapoja ja teknologioita.
Päivitetty 12.5.2010
