Suomi on osallistunut Naton rauhankumppanuusohjelmaan sen käynnistymisestä eli vuodesta 1994 lähtien. Se muodostaa Suomen Nato-yhteistyölle poliittisen viitekehyksen ja normatiivisen perustan. Naton toiminnassa korostuu kansainvälinen kriisinhallinta sekä vakauden edistäminen. Osallistumalla aktiivisesti yhteistyöhön ja erityisesti kriisinhallintayhteistyöhön, Suomi vahvistaa sekä kansainvälistä että kansallista turvallisuutta. Yhteistyön periaatteisiin kuuluvat avoimuus ja mahdollisuus osallistua kaikkeen kumppaneille avoimeen toimintaan itsevalintaperiaatteen mukaisesti. Kukin ministeriö tai muu valtionhallinnon taho osallistuu siihen vain siltä osin kuin katsoo sen mielekkääksi ja omasta näkökulmastaan lisäarvoa tuottavaksi. Kumppanuusohjelma tarjoaa mielekkään ja tehokkaan tavan kansallisten siviili- ja sotilaallisessa kriisinhallinnassa tarvittavien valmiuksien kehittämiseen. Sen avulla saavutettua osaamista ja suorituskykyä voidaan käyttää kansallisten päätösten mukaisesti kaikessa kansainvälisessä kriisinhallintatoiminnassa riippumatta siitä, toimeenpaneeko varsinaisen operaation YK, Etyj, EU tai Nato.
Suomen edustusto Natossa hoitaa Suomen suhteita Natoon rauhankumppanuuden puitteissa. Edustusto toimii linkkinä kansallisten viranomaisten ja Naton välillä. Suomen ja Naton välinen yhteistyö koskettaa laajasti Suomen valtionhallintoa. Siihen osallistuvat aktiivisimmin Ulkoasiainministeriö, Puolustusministeriö, Pääesikunta, Liikenne- ja viestintäministeriö, Sisäasiainministeriö sekä Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalaan kuuluva Huoltovarmuuskeskus. Edustuston virkamiehet raportoivat pääkaupunkiin, ja osallistuvat viikoittain järjestettävien eri komiteoiden ja työryhmien kokouksiin.
Edustusto jakaa aktiivisesti ajankohtaista tietoa Suomen ja Naton välisestä yhteistyöstä poliittisille päättäjille, sidosryhmille sekä kiinnostuneille kansalaisille.
NRF (Nato Response Force) -joukkojen, eli ns. Naton nopean toiminnan joukkojen, perustamisesta päätettiin Naton Prahan huippukokouksessa 2002. Ne julistettiin täyteen valmiuteen marraskuussa 2006 Riiassa pidetyssä Naton huippukokouksessa. NRF on keskeinen väline Naton eurooppalaisten jäsenmaiden sotilaallisten kykyjen kehittämiseksi (ns. "transformaatio") ja harjoittamiseksi. Se on myös korkeassa valmiudessa oleva joukko, jota voidaan tarpeen mukaan räätälöitynä käyttää erilaisissa Naton operaatioissa.
Naton kannalta on tärkeää, että Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin suorituskykyjä tuottavat keskeisimmät kumppanimaat säilyttävät yhteistoimintakykynsä Nato-maiden joukkojen kanssa mahdollisimman korkeatasoisena myös tulevaisuudessa. Tämän vuoksi NRF-osallistuminen on avattu kiinnostuneille ja siihen kykeneville rauhankumppanimaille. Tätä varten Nato on laatinut kehyksen, jossa määritellään kumppanimaiden mahdollisuudet osallistua NRF:ää täydentävään toimintaan. Kumppaneiden osallistuminen NRF:ää täydentävään toimintaan on vapaaehtoisuuteen perustuva prosessi. Täydentävyydellä tarkoitetaan sitä, että Naton nopean toiminnan joukko ei ole Naton ulkopuolisten maiden osoittamista voimavaroista riippuvainen, vaan Nato edellyttää NRF:n kykenevän aina toimimaan pelkästään jäsenmaiden tarjoamilla voimavaroilla.
Kiinnostuneilta mailta edellytetään osallistumista rauhankumppanuuden suunnittelu- ja seurantaprosessiin (PARP), joukkojen ilmoittamista operatiivisen voimavarakonseptin (OCC) joukkopooliin sekä tarvittavien suorituskykyarviointien läpäisemistä. Naton näkökulmasta kumppanimaiden osallistumisen NRF:n täydentävään toimintaan ei odoteta vaikuttavan merkittävällä tavalla NRF:n joukkojen kokoamisessa ilmenneisiin puutteisiin. Kumppaneiden osallistumisen tavoitteena on varmistaa, että ne pystyvät jatkossakin toimimaan tehokkaasti yhteistyössä Naton kanssa ja tuottamaan laadukkaita joukkoja Nato-johtoisiin kriisinhallintaoperaatioihin. Kumppanimaiden osallistuminen mahdolliseen kansainväliseen kriisihallintaoperaatioon valmiusvuorossa olevan NRF-rotaation kanssa edellyttäisi aina kyseisen maan kansallista operaatiokohtaista osallistumispäätöstä ja Naton neuvoston hyväksyntää. Osallistumisen luonne eroaa EU:n taisteluosastoista mm. siinä suhteessa, että Naton lähtökohtana on kyetä kokoamaan NRF-joukot ja toimeenpanemaan operaatiot yksinomaan Naton jäsenmaiden voimin. Kumppaneiden mahdolliset kontribuutiot ovat luonteeltaan täydentäviä.
Valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan (UTVA) marraskuussa 2006 tekemän linjauksen mukaisesti Suomi voi osallistua kumppanimaille avattuihin NRF-harjoituksiin. Suomi onkin jo osallistunut joihinkin harjoituksiin, joissa Nato on harjoittanut ja arvioinut NRF:ään ilmoitettuja joukkoja. Huhtikuussa 2007 Suomi ilmoitti suullisesti yhdessä Ruotsin kanssa Naton sihteeristölle harkitsevansa myönteisesti tarjottua mahdollisuutta osallistua NRF:ää täydentävään toimintaan. Maaliskuussa 2008 UTVA linjasi, että Suomi vahvistaa halukkuutensa osallistua NRF:ää täydentävään toimintaan ja tämä tieto toimitetaan Natolle Suomen Natoon akkreditoidun suurlähettilään kirjeellä. Tämän jälkeen Pohjois-Atlantin neuvosto (NAC) teki päätöksen Suomen kutsumisesta mukaan NRF-yhteistyöhön. Kumppanimaista myös Ukraina osallistuu NRF:ää täydentävään toimintaan.
Suomi osallistuu tällä hetkellä kahteen Nato-johtoiseen kriisinhallintaoperaatioon: KFOR-operaatioon Kosovossa sekä ISAF-operaatioon Afganistanissa.
Päätöksen Suomen osallistumisesta ja osallistumisen lopettamisesta tekee Tasavallan Presidentti valtioneuvoston ratkaisuehdotuksesta. Ennen osallistumista koskevan ratkaisuehdotuksen tekemistä valtioneuvoston on kuultava Eduskunnan ulkoasiainvaliokuntaa. Mikäli ratkaisuehdotus koskee sotilaallisesti erityisen vaativaa kriisinhallintatehtävää tai tehtävää, joka ei perustu YK:n turvallisuusneuvoston valtuutukseen, valtioneuvoston on ennen ratkaisuehdotuksen tekemistä kuultava eduskuntaa antamalla sille asiasta selonteko.
Suomen osallistumisesta kriisinhallintaoperaatioihin säädetään sotilaallista kriisinhallintaa koskevassa laissa:
Naton rauhankumppanuuden keskeinen sotilaallinen päämäärä on parantaa joukkojen kykyä osallistua kriisinhallintaoperaatioihin.
Sotilaallisella puolella rauhankumppanuuden suunnittelu- ja seurantaprosessi (Planning and Review Process, PARP) on kriisinhallintatehtäviin tarkoitettujen joukkojen ja muiden voimavarojen pitkän aikajänteen kehittämisen kannalta kumppanuuden keskeisin kokonaisuus. Suomi on harjoittanut PARP-yhteistyötä Naton kanssa vuodesta 1995 alkaen ja se on edelleen tärkein instrumentti Suomen puolustusvoimien kansainvälisen yhteistoimintakyvyn kehittämisessä.
Huhtikuussa 2008 hyväksytyn Suomen PARP-asiakirjan mukaan Suomella on yhteensä 52 tavoitetta, jotka keskittyvät kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin tarjoamiemme joukkojen ja tiettyjen erityisosaamisalueiden yhteistoimintakyvyn parantamiseen. Kumppanuustavoitteilla ja yhteistoiminnalla Naton kanssa on tärkeä rooli myös Suomen EU:n taisteluosastoihin tarkoittamien voimavarojen kehittämisessä.
Operatiivinen voimavarakonsepti (Operational Capabilities Concept, OCC) on toinen kriisinhallintakyvyn kehittämisen kannalta keskeinen kokonaisuus. Sen puitteissa Nato on mm. avannut kumppaneille vaativia harjoituksiaan (pois lukien yhteiseen puolustukseen liittyvät harjoitukset), joihin osallistuminen edellyttää joukkojen kuuluvan ns. OCC:n joukkopooliin ja läpäisevän harjoitukseen liittyvän "laadullisen arviointikynnyksen". Konsepti myös mahdollistaa joukkojen yhteistoimintakyvyn ja suorituskyvyn arvioinnin käyttäen hyväksi Naton omille joukoilleen kehittämiä teknisiä, laadullisia sekä suorituskykyyn liittyviä standardeja. Tämä puolestaan tekee mahdolliseksi osallistumisen kriisinhallintaoperaatioihin.
Naton siviilivalmiussuunnittelulla (Civil Emergency Planning, CEP) on kaksi pääulottuvuutta: systemaattinen ja tehokas siviilivalmiuden hyödyntäminen Naton strategisen suunnittelun tukena sekä siviiliväestön suojeluun keskittyvä toiminta. Yhä tärkeämmäksi painopisteeksi siviilivalmiudessa on noussut kriittisen infrastruktuurin, kuten esimerkiksi tietoverkkojen, suojaaminen.
Siviilisektorin rooli ja yhteistyö sotilasorganisaation kanssa on viime vuosina korostunut Naton toiminnassa. Tämä näkyy kriisinhallintaoperaatioiden valmistelussa ja tukemisessa, mutta myös sotilasviranomaisten valmiutena avustaa siviiliviranomaisia luonnononnettomuuksissa sekä kemiallisten, biologisten ja radiologisten terroristihyökkäysten seurausten hallinnassa.
Osallistuminen Naton siviilivalmiusyhteistyöhön antaa tietoja jäsen- ja kumppanuusmaiden järjestelyistä ja toimenpiteistä mutta myös tilaisuuden luoda verkostoja muiden valtioiden viranomaisiin ja mahdollisuuden tuoda esiin suomalaista osaamista varautumiseen liittyvässä suunnittelussa.
Päivitetty 16.6.2009
